Nyt se on tehty, ensimmäinen blogini ikinä on avattu!
Olin pitkään sitä mieltä, että blogit ovat jonkin sortin muoti-ilmiö ja kaikilla sellainen pitää olla. Yhtä kauan olin hanakasti Facebookia vastaan, mutta kuinkas sitten kävikään... profiili on sielläkin. Naamakirjaan olen suoraan sanottuna addiktoitunut, täysin riippuvainen :). Toivon ja luulen addiktoituvani tähänkin.
Jotain varmasti pitäisi itsestään kertoa alkuun, jotta tutuksi tultaisiin. Olen 32-vuotias, naimisissa neljättä vuotta ja ihanan 08/2005 syntyneen tytön äiti. Opiskelen tällä hetkellä terveydenhoitajaksi ja opiskelun iloa riittää vielä vuosiksi. Aloitin opiskelut jo 2007 tammikuussa ja alkuperäisen suunnitelman mukaan pitäisi valmistua 2010 jouluksi. Elämä suunnitteli sen asian uusiksi ja valmistuminen on edessä sitten joskus, en uskalla tarkkaa aikaa arvailla.
Miehen ketale, rakas sellainen, on minua kaksi vuotta nuorempi. Blogin edetessä kutsuttakoon häntä "Mieheksi" vaan :). Mies elää nyt elämässään jonkinlaista etsikkoaikaa. Kauan haaveiltu oma yritys meni lopullisesti alta viime joulukuussa ja nyt olisi löydettävä uudet eväät elämälle. Alanvaihto on kovasti tapetilla ja suunnitelmissa, mutta se "oma juttu" on vielä löytämättä.
Tyttö on siis 3-vuotias ja ah- niin ihanassa iässä. Joka päivä saa nauttia pienen pään uusista oivalluksista ja liiankin hyvin mieleen jääneistä sanomisista. Tyttökin olkoon blogin edetessä vain "Tyttö" :). Päivät kuluvat nopeasti viereisessä päiväkodissa ja illat + viikonloput omistetaan perheen kesken oleskelulle ja yhteiselle puuhailulle. Tällä hetkellä tosi pop-puuhaa ovat kaikki Prinsessoihin, My Little Ponyihin ja Hello Kittyyn liittyvä, olkoonkin se sitten väritystä, dvd:n katselua, mitä tahansa.
Perheeseemme kuuluu myös hurja ja hirmuinen saksanpaimenkoirauros, ikää valtaisat 9 kk. :) Koirapoika, olkoon jatkossa "Poika", itse luulee siis olevansa kulmakunnan kingi, jonka oikeutena on pörhistellä ja ärhennellä kaikelle liikkuvalle -mukaan lukien valitettavasti myös pysäköidyt, täysin liikkumattomat, autot. "Hui kamala, tuo ei ollut tuossa eilen!" Kaikki tuo pitänee laittaa pentuvaiheen piikkiin, kuulemma muutama muukin sakemanni on ollut samassa iässä aika mahdoton.
Poika tuli meille viime elokuun alussa, sopivasti juuri tytön syntymäpäiväksi, oikeastaan melkoisen impulsiivisen päätöksen seurauksena. Olimme Miehen kanssa haaveilleet koirasta, satunnaisesti siitä oli puhuttu. Ennen Tytön syntymää meillä olikin vähän aikaa sekarotuinen narttu Emppu, mutta luovuimme siitä, kun tulin raskaaksi. Emppu ei nimittäin sietänyt lapsia ollenkaan ja oli meistä raivoisan mustasukkainen. Koiraparalla oli tosi rankka menneisyys, olimme jo kolmas koti sille; siksi oli tosi haikeaa luopua siitä. Uusi koti löytyi onneksi kuitenkin tosi nopeasti ja olemme oikein tyytyväisiä uusiin omistajiin. Terveiset ja rapsutukset Empulle sinne Kotkan suuntaan! :)
Mutta Poikaan palatakseni; päätös ottaa koira oli tosi nopea. Katselimme ilmoituksia eri rotujen pennuista, soittelimme ja laitoimme sähköpostia. Vahvoina ehdokkaina olivat dalmatialainen, jackrussell, parsonrussell ja sakemanni. Mies sitten soitti kahteen paikkaan sakemannin pennuista. Ensimmäisessä paikassa oli paperittomia pentuja 450,- ja ihastuin ainokaiseen narttupentuun. Seuraavaan paikkaan jatkoimme suoraan ja sieltä löytyi Poika. Miehelle se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Itse olisin ollut narttupennun kannalla, mutta Mies vetosi kotona jo vallitsevaan akkavaltaan; jotain tasoitusta oli saatava. Niinpä Poika muutti meille jo heti seuraavana päivänä. Ikää pikkumiehellä oli 13 viikkoa eli jo ihan iso pentu. Viralliset paperitkin on, kennel on lajiliiton ja Kennelliiton jäsen. Hintaa Pojalle tuli 1000,- eli aivan normaali rotukoiran hinta. Eipä siinä rahaa tuijotettu eikä olla sen jälkeenkään rahaa mietitty, kyllä karvakorva on itsensä ilolla maksanut takaisin!
Mutta tässäpä perhekuvausta näin alkuun! Kello jo tikittelee siihen tahtiin, että unimaa kutsuu pikapuoliin. Palailen jatkamaan piakkoin. Kauniita unia!
